”Reilua asiantuntemusta vuodesta 1990”
Vihreä Agentti Oy on perustettu vuonna 1990.
Toiminnan perusajatuksena on alusta saakka ollut liiketoiminnan ja ympäristöasioiden yhdistäminen.
Yrityksen alkuvuosina toiminta jakautui ympäristöystävällisten tuotteiden myyntiin, sekä tiedotukseen.
90-luvulla Vihreä Agentti harjoitti myös julkaisutoimintaa.
Vuodesta 1993 lähtien yritys on tehnyt yhteistyötä Korkeasaaren eläintarhan kanssa.
Yhteistyö on kasvanut vuosi vuodelta laajemmaksi. Nykyään toimintamme kattaa kahvila- ja ravintolapalvelut sekä kioskit Korkeasaaressa.
Olemme saaneet tälle liiketoiminnalle pohjoismaisen ympäristömerkin.
Uusin aluevaltaus on FairMary Reilun kaupan tuotesarja, jonka omistus siirtyi
Vihreälle Agentille alkuvuodesta 2010.